Jaana Engblom, 19.2.2026

Tässä blogissa tapaamme Turun yliopistollisen keskussairaalan näönkäytönohjaaja Leena Kivi-Tuomisen. Hän oli oppilaana ensimmäisellä Suomessa pidetyllä näönkäytönopettajakurssilla. Leena on toiminut näönkäytönohjaajana lähes 39 vuotta ja jää eläkkeelle tämän vuoden aikana.

Näönkäytönohjaajien koulutus alkaa

Ensimmäinen näönkäytönopettajakoulutus Suomessa oli alkuvuonna 1988. Sen toteutti Näkövammaisten Keskusliitto Mäkelänkadulla Helsingissä. Opettajana oli Anna Nilsson. Anna oli suomalaista syntyperää, mutta asui, työskenteli ja oli opiskellut näönkäytönopettajaksi Ruotsissa. Muistan kurssilta myös Kristiina Stjärvallin, eli Tinnin. Tinni oli ollut perustamassa Näkövammaisten liikkumistaidonohjaajat -yhdistystä pari vuotta aikaisemmin.

Koulutus oli ”täsmäkoulutus”, johon keskussairaalat lähettivät uudet näönkäytönopettajansa. Taustalla oli tuleva laki lääkinnällisestä kuntoutuksesta, joka velvoitti keskussairaalat järjestämään näönkäytönohjauksen ja apuvälinelainauksen. Aikaisemmin keskussairaalan sosiaalityöntekijä oli lähettänyt asiakkaat Näkövammaisten Keskusliittoon, jonka kautta järjestyi apuvälineiden sovitus ja lainaus.

Kurssilla oli ensin kaksi viikkoa lähiopetusta ja sen jälkeen oli itseopiskelujakso. Palasimme sitten vielä viikoksi lähiopetukseen. Kurssille mennessä kaikilla oli perustiedot silmäsairauksista ja näkemisestä, sillä olimme työskennelleet jo hetken silmäklinikoilla.

Näönkäytönopettajan työn alkuvaiheita

Olin nähnyt ilmoituksen näönkäytönopettajan avoimesta virasta Turun Sanomissa ja hain sitä. Aloitin työt Tyksin silmäklinikassa 1.11.1987. Tutustuin silmäpotilaan hoitoon silmä- ja karsastuspoliklinikoilla, vuodeosastolla sekä leikkaussalissa muutaman kuukauden ajan. Se antoi hyvä ymmärryksen silmäsairauksien lääketieteellistä hoidosta. Alkuvuonna 1988 lähdin näönkäytönopettajakurssille.

Sain työhuoneen puurakenteisesta 1800-luvulla rakennetusta rakennuksesta, joka oli aikoinaan ollut alilääkärin asunto. Siinä toimi silloin karsastuspoliklinikka ja siellä oli yksi huone vapaana. Muokkasin tilan vastaanottohuoneekseni. Vintillä oli tyhjänä huone, joka oli aikoinaan ollut sairaanhoitajien asunto. Tein siitä apuvälinevaraston. Sain sinne lämmityspatteri, muuten vintti oli kylmänä.

Työvälineenäni oli lääkefirman toimittama lukutestitaulu, jolla mittasin asiakkaan lukunäön. Kaukonäköön liittyvät tiedot sain lääkärin lähetteestä. Kontrastinäköä ei silloin vielä mitattu, eikä sen merkitystä silloin ymmärretty riittävästi.

Tilasin apuvälineet pääsääntöisesti Näkövammaisten Keskusliiton apuvälinemyymälästä. Myöhemmin apuvälineitä hankittiin muistakin yrityksistä. Apuvälinevalikoima oli pieni verrattuna nykyhetkeen. Suurennuslaitteet, joita silloin kutsuttiin luku-TV:ksi, lainattiin Keskusliiton apuvälinelainaamosta.

Muutoksia neljänkymmenen vuoden aikana

Varsinaisesti näönkäytönohjaus ei ole muuttunut, mutta ymmärrys näkemisestä aivoperäisenä toimintana on lisääntynyt. Tietoisuus siitä, mitä ja miten näkee, on lisääntynyt aivotapahtumakuntoutujien ja synnynnäisesti aivoperäisen näkövamman omaavien kohdalla.

Ymmärrys kontrastinäön merkityksestä ja sen tutkimisen tärkeydestä toiminnallisen näkökyvyn kannalta on lisääntynyt. Teknologian kehitys ja tekoälyn mukaantulo on ollut mullistavaa. Skannaavat, puhuvat laitteet ovat parantaneet sokean henkilön mahdollisuuksia tiedonsaantiin, vaikkapa postin selvittämiseen. Se lisää itsenäisyyttä.

Pysyviä asioita on ollut heikkonäköisten tarve tekstin ja kuvan suurentamiselle sekä hyvä valaistus, jota kaikki tarvitsevat ikääntyessään. 

Tärkeää asiakastyössä

Vastaanotollani lähden liikkeelle keskustelemalla asiakkaan kokonaistilanteesta ja siitä, miten hän selviytyy arjessa näkönsä kanssa. Keskustelussa nousee esille ongelmat, joita lähdemme ratkomaan. Työhuoneeni seinällä on huoneentauluna seuraava teksti:  

”Ihmisen voimavarojen tukeminen ja lisääminen, itsenäisen selviytymisen tukeminen ja elämänlaadun parantaminen”. 

Osa asiakkaistani vähättelee itseään apuvälineiden käyttäjänä. Yritän rohkaista ja kannustaa, että opit kyllä käyttämään apuvälineitä. Apuvälineillä lukeminen on tavallaan lukemisen opettelua uudelleen. Se vaatii harjoittelua ja vielä lisää harjoittelua, jotta tulee taitavaksi.

Mukavia muistoja

Mukavia muistoja asiakkaiden ja työkavereiden kanssa on paljon. Mieleeni tulee tilanne, kun asiakkaan henkilötiedoissa luki, että hän on ruotsinkielinen. Koko vastaanottoajan puhuin ruotsia, joka ei ole oma äidinkieleni. Lainaussopimusta tehdessä asiakas totesi saattamassa olleelle pojalleen, että ”on niin outoa puhua ruotsia, kun en ole pitkään aikaan puhunut”. Jatkoin kuitenkin sitkeästi ruotsilla vastaanoton loppuun.  

Tuleville näönkäytönohjaajille

Työ on itsenäistä ja tavallaan yksinäistäkin, koska usein on hyvinvointialueen ainut näönkäytönohjaaja. Kuntoutustyöryhmän antama tuki ja yhteinen keskustelu on tärkeä voimavara. 

Voimia ja jaksamista kaikille, sillä resurssit tulevat todennäköisesti vähenemään tulevaisuudessa. Tsemppiä teille, jotka jaksatte tehdä työtä osallisuuden ja yhdenvertaisuuden eteen.

---